taivaanportitsuljettiin.fi

Aikoihin en ole kirjoitellut, sillä naapurini on ollut jossakin matkoilla. Elämäni sillä aikaa on ollut taivaallista. Olen saanut nukkua autuaallisessa hiljaisuudessa koska tahansa, olen saanut mennä ja tulla miten vaan ilman ahdistavaa kyyläystä, eikä ole tarvinnut parvekettakaan siivota yli viikkoon. Se on muuten uskomaton määrä semineekerin nukkaa, mitä tulee parvekkeelleni parin tunnin välein toistuvista tamppaussessioista. Nyt sen huomasi, kun sitä ei tullut. Uskalsin jopa pyykit kuivata parvekkeella! No, tämä onni ja autuus on taas tällä erää ohi. Tulin äsken kotiin, ja epäreilu elämä näytti kyntensä, sillä yläkerrassa paloi valot. En ehtinyt edes pihaan asti ajaa, kun saatanan kyrvännupin muotoinen pää ilmestyi ikkunaan. (Se on oikeesti niin tampio, ettei tajuu, et jos sisällä palaa valot, niin sen kyyläpää näkyy ulos!) Siinä se sitten törötti niin kauan kuin olin pihassa. Tosi ahdistavaa. Nyt pitäisi mennä nukkumaan lasien helistessä, ja rappausten ropistessa. Vituttaa.

ostakaanaapurillenielämä.com

Kauan ei tarvinnut tilannetta tarkkailla. Pari kertaa kuulin, että oveni takana käytiin, ja kun kävin katsomassa, niin oli taas ilmestynyt lappu. "Hei! Pyydän anteeksi jos häiritsen sinua. Häiritseminen ei minun tapa. Kiitos." Pitäisiköhän itkeä vai nauraa. Mitäköhän toi on, jos ei häirintää! No, se ei ehkä ole hänelle tapa, vaan elämän tarkoitus ja tehtävä. Luulisi olevan rankkaa yötä myöten valvoa ja kyttäillä mun tekemisiäni, varsinkin kun mun menemiset ja tulemiset eivät ole mitenkään säännöllisiä. Eikö noille semineekereille vois sossusta antaa elämän, niin ne jättäisivät oikeat ihmiset rauhaan.

Ei ummarra

Muutamaan päivään ei ollut tullut mitään postia yläkerrasta, joten luulin jo naapurihäirinnän rajoittuvan pelkkään ympärivuorokautiseen möykkään. Erehdyin. Tulin äsken kotiin, ja kääntyessäni pihaan ilmestyi hahmo taas tuuletusikkunaan. Tosi ahdistavaa kyttäämistä! Eikä siinä vielä kaikki. Postiluukustani roikkui taas muovipussi. En koskenutkaan pussiin, vaan jätin sen siihen. Jään tarkkailemaan tilannetta...

Ei näin, ei näin!

Alkaa pikkuhiljaa mennä vähän överiks ton ällönaapurin touhut. Luulin jo sen jättäneen mut rauhaan, mutta erehdyin. Yön aikana oli taas tullut kirje. Puistattaa ajatellakin, että se hullu norkoaa oveni takana öisin. "Muista! Hei! Sinä olet ihailtava, ihailen sinua. Se on todellista, se on totta sinä olet ihailtava ihailen sinua. Toivon sinulle kaikkea hyvää Fxxxxx" Olisko ketään vapaaehtoista, isoa miestä, joka menisi käymään kylässä yläkerrassa? Vai pitäisikö tehdä kuten Pekka ehdotti: Tunkea sen postiluukusta kirjekuoressa kissanpaskaa ja liittää mukaan kirje: "Toivon sinulle kaikkea hyvää!"

Rauhaa ja hiljaisuutta

Näin äsken ensimmäisen kerran näin naapurini poistuvan asunnostaan. (Kyyläsi mennessään.) Uskomattoman upeaa tämä hiljaisuus! Jatkuvaan möykkään tottuneet korvani lähes sattuvat tästä oudosta tilanteesta hämmentyneenä. Siirryn sohvalle nauttimaan. Tämähän on parempaa kuin huono seksi!!!

Maanjäristys

Tasainen pauke, kolina ja räminä jatkui koko yön, mutta aamulla tuli sitten lähes maanjäristystä muistuttava ääni. Heräsin siihen, kun ikkunalasit helisivät, ja makuhuoneeni katto jyrisi niin, että luulin sen tippuvan päälleni. Maanjäristyksen jälkeen rakas naapurini siirtyi parvekkeelle elämöimään, ja siellä se röyssyää vieläkin. Olen kyllä ihmetellyt, että mitä helvettiä se siellä asunnossaan yötä päivää touhuaa, koska mitään varsinaisia remontin ääniä ne eivät ole, vaan enemmänkin huonekalujen siirtelyä ja paiskontaa, sekä tietysti iänikuista mattojen ja muiden tekstiilien paukuttelua parvekkeella. Lähden asioille. Katsotaan jatkuuko kirjeenvaihto.

Idiootti!

Ah niin armas naapurini on niin pöljä, ettei tajua, että jos sisällä palaa valot, ulkona on pimeää, ja kyylää tuuletusikkunasta, niin se todellakin näkyy ulos. Näin kävi taas äsken, kun ajoin autollani pihaan. Se on varmaan opetellut tunnistamaan autoni äänen, koska aina kun tulen kotiin, hahmo ilmestyy ikkunaan. Aika pelottavaa. Eikä siinä vielä kaikki. Postiluukustani roikkui taas imelälle partavedelle löyhkäävä muovipussi. Pussissa oli päiväysvanhoja leivoksia ja kirje. "Hei! Tämä leivos sinulle! Toivon sinulle kaikkea hyvää!" Alkaa vituttaa pikkuhiljaa. Seuraavan kerran, kun oveeni ilmestyy joku perkeleen pussukka, en koskekaan siihen, vaan jään tarkkailemaan montako päivää se siinä roikkuu. Jos vaikka sitten rakas naapurini tajuaa, etten halua hänen kälysiä eväitään. Se kuitenkin tietää, että olen kotiin tullut, enkä esimerkiksi matkoilla. Ukolla kun tuntuu olevan tarkasti tiedossa, koska olen kotona, ja koska en, sillä nuo kirjeet ja pussukat ilmestyvät aina poissaollessani. Kerrankin olin pois vain puoli tuntia, kun oli ilmestynyt kirje. Eli se perkele syöksyy tänne heti kun olen lähtenyt. Kohta alkaa oikeasti ahdistaa...